Lämmin kiitos kaikille Salon Seiskaan osallistuneille

Nähdään taas keväällä 2024!

 

Tapahtuman päätukijat

Salon Seiskalla oli vuonna 2023 ilo esitellä muutamia omia Salon Seiska -lähettiläitä.
Lähettiläät tuovat liikunnan iloa, motivoivat sekä kannustavat liikkumaan.
Jutta Vihiniemi:
”Moikka! Mun nimi on Jutta, monelle salolaiselle tuttu kasvo Hanhivaaran jumppasaleista jo yli 10 vuoden ajalta. Iältäni olen 35-vuotias ja päivätyössäni toimin fysioterapeuttina sairaalan mäellä.
Sain myös kunnian aloittaa Salon seiskan lähettiläänä ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa; melkoinen kunnia ja siitä olenkin äärimmäisen otettu.
Juoksua olen harrastanut aktiivisemmin vuodesta 2013 ja taustalta löytyy kolme täysmaratonia ja useampi puolimaratoni. Elän juoksusta ja sen tuomasta euforiasta, en tiedä parempaa stressinhallintakeinoa.
Suuresti toivon, että nyt lähettiläänä pääsen jakamaan tätä fiilistä myös kaikille teille täällä somessa että sitten perinteisessä Salon seiskan juoksuvalmennuksessa Hanhivaaran päässä.
Pysy siis kuulolla ja ota nyt ainakin alkuun seurantaan mun tili @juttalemmikki ja myös @salonseiska, hyvää ja kattavaa tietoa ja makupaloja tuloillaan jo ennen toukokuun tapahtumaa 😉Nähdään!”

Essi Kuivalainen:
"Olen Essi, 36-vuotias perheenäiti Salosta. Olen superinnoissani kunniasta saada toimia Salon Seiskan ensimmäisenä lähettiläänä.
Teen töitä liikunnan parissa, joten liikunta onkin iso osa arkeni. Juoksu ei kuitenkaan aiemmin lukeutunut suosikkilajeihini vaan päinvastoin, vihasin juoksua. Juoksu lajina kuitenkin aina houkutteli, halusin oppia nauttimaan juoksulenkeistä. Hiljaa hyvä tulee ja nyt takana on jo useampi puolimaraton. Vaikka vauhti ei vieläkään päätä huimaa, niin omalla tasolla pystyn kehittymään ja se on super palkitsevaa.
Tämän kevään aikana pääset seuraamaan minun matkaani kohti toukokuun Salon Seiskaa. Päivittelen omalle tililleni (@move.ssi) perus(lapsiperhe)arjen lisäksi treenikuulumisia. Vierailen varmasti myös täällä @salon_seiska tilin puolella pitkin kevättä.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja toivottavasti nähdään monen kanssa toukokuun tapahtumassa!"

Riia Iso-Kouvola:
"Moikka, minä olen Riia. Kahden pienen lapsen äiti ja teen kahta työtä. Minut voi nähdä Prismassa leluosastolla (ja vähän muuallakin) sekä kotona minulla on oma kotikampaamo. Liikunnasta on tullut minulle melkein elinehto. Saan liikunnalla nollattua ajatukset ja jaksan arjessa paremmin.

Perhe on minulle todella tärkeä ja pyrinkin viettämään aikaa läheisteni kanssa mahdollisimman paljon. Juokseminen ja yleensäkin liikunta kulkee meillä suvussa. Viime kesänä juoksin 3 puolikasta maratonia ja tälle vuodelle on myös kisoja tiedossa.
Toivottavasti saan edes yhden ihmisen liikkeelle ja pysymään liikkeessä. Sillä hankalinta on liikkeelle lähtö. Kun saa draivin päälle niin liikkumisesta voi parhaimmillaan tulla elämäntapa.
Mun sivuilla näkyy paljon tarinoita lenkeistä ja arjesta. Tervetuloa seuraamaan mun arkea tilillä @riiaisok ja matkaa kohti kevään iloista liikuntatapahtumaa."
Katja Mäkinen:
"Hei! Olen niin innoissani kun minua pyydettiin Salon 7 lähettilääksi. Lähettiläät ovat tänä vuonna mukana Salon 7 ensimmäistä kertaa. Lähettilät kannustavat ja näyttävät esimerkkiä muille naisille, että ikään, kokoon, liikuntataustaan peilaten voi aina aloittaa aktiivisemman elämän!
Itse olen aina liikkunut ja kokeillut rohkeasti eri urheilulajeja. Nykyään pidän kuntoani yllä kävelylenkeillä, joogalla ja ihanilla rentoutus hoidoilla!
Toivottavasti myös sinä löydät itsellesi kipinän ja nähdään toukokuussa Salon 7 tapahtumassa urheilukentällä!
Ja muuten, mun nimi on Katja ja liikun mahdollisimman paljon ulkona vapaa-ajallani. Aamulenkit raikkaassa säässä antaa mukavasti energiaa tulevaan päivään. Viikonloppuina lenkkeilyt suuntautuu usein metsäpoluille. Sieltä vasta energiaa saakin, suosittelen kokeilemaan! Salon seudulta löytyy ihan huippu ulkoilureittejä kaiken tasoisille ulkoilijoille.
Haluan haastaa erityisesti naisryhmiä mukaan! Ryhmä muodostuu max.5 naisesta. Lähtekää ystäväporukassa, yrityksenä, yhdistyksenä mukaan pitämään hauska päivä yhdessä!
Seuraa tiliä @salonseiska instassa ja facebookissa ja tutustu toukokuiseen tapahtumaan.
Minun matkaani voit seurata @kevat_2023
Lenkkipoluilla nähdään tai viimeistään lauantaina 27.5. Salon urheilukentällä upeassa naisten tapahtumassa!"

Karoliina Isotalo:
"Moikka! Mun nimi on Karoliina. Olen 40-vuotias uusperheen äiti ja perheeseen kuuluu puoliso ja 10- ja 11-vuotiaat pojat. Mut löytää usein jäähallilta pojan aktiivisen kiekkoharrastuksen vuoksi.

Koulutukseltani olen tradenomi ja työskentelin pitkään pankissa asiantuntijana. Joitakin vuosia sitten otin hypyn tuntemattomaan ja irtisanoin itseni vakituisesta päivätyöstä. Luin itseni Life Coachiksi ja parhaillaan opiskelen sisustussuunnittelijaksi. Tarkoituksena on vielä tämän kevään aikana perustaa oma yritys ja ryhtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Olin otettu, kun mua pyydettiin mukaan Salon Seiskan lähettilääksi.
En ole himoliikkuja ja mulla on aina ollut vähän monimutkainen suhde liikkumiseen ja urheiluun. Ruuhkavuodet on vähentäneet omaa harrastaneisuutta mutta näin nelikymppisenä päätin, että nyt on aika ottaa taas tilaa omille harrastuksille ja panostaa enemmän myös omaan hyvinvointiin. Niinpä mun kalenterista löytyy nyt bailatino- ja kehonhuoltotunnit ja kävelylenkkejä olen aina tehnyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Haluan liikkua vailla suorittamisen pakkoa ja ennen kaikkea saada liikunnasta hyvää oloa ja voimaa jaksaa arjen kiireissä.
Haluan lähettiläänä innostaa jokaista meitä ei niin aktiiviliikkujaa mukaan tapahtumaan ja ennen kaikkea huolehtimaan omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Mulle luonto; meri ja metsä on valtava voimavara, onnellisimmallani koen usein olevani Lapissa ja saaristossa. Tulen jakamaan varmasti somessa kuvia myös Salon Seiskaan valmistautumisesta näissä ympäristöissä.
Ollaan siis kuulolla ja lähdetään yhdessä kohti aktiivista, hyvää oloa tuottavaa, omannäköistä arkea ja Salon Seiskaa! Ota seurantaan mun tili @isotalointerior ja lähde mukaan seuraamaan matkaa kohti @salonseiska"

 

 

Kotisivut, verkkokaupan ja ilmoittautumisjärjestelmän on kehittänyt Show Up Oy.